31. joulukuuta 2013

Tapahtumarikas vuosi

Olipas melkoinen vuosi meidän perheelle. Täynnä toinen toistaan seuraavia tapahtumia. Talon myyminen, vanhan hirsikehikon osto, nelivuotisen koulutuksen loppuunsaattaminen, muutto, esikoulun aloitus, uuden perheenjäsenen syntyminen ja vielä ehdittiin vanhaan taloon perustukset tekemään tämän vuoden puolella.

Vuodessa on riitänyt jokaiselle jotakin uutta ja mullistavaa. Eikä kaikki ole tapahtunut kivuttomasti, muutto oli iso juttu lapsille. Eikä aivan pieni aikuisillekkaan. Muistan olleeni  stressaantunut metsästäessäni vuokra-asuntoa perheellemme. Silloin tuli mieleen, että mihinkäs tässä ryhdyttiin ja oliko tämä tarpeellista. Mutta asioilla on tapana järjestyä. Nyt katsoo jo tulevaan ja siihen mitä tuleva vuosi tuo tullessaan, luottavaisin mielin ja hieman malttamattomana odotan alkavaa kehikon pystytystä, siinä riittää jännitystä ja ponnistusta heti alkuvuoteen! ;)

Hauska muisto kuluneelta vuodelta on hetki, jolloin tajusin löytäneeni meille talon. Olimme juuri palanneet kesälomareissulta ja istahdin tietokoneen äärelle. Silmääni sattui talo, joka oli juuri tullut myyntiin ja vielä syntymäpäivänäni. Yksi puhelinsoitto ja pian olimmekin tarkastelemassa valtavia hirsiröykkiöitä. Asiaa ei sen pidemmälle emmitty, hetken päästä olimme onnellisia ja hieman hämmästyneitä hirsitalon omistajia.

  
Kaikkea hyvää ja toteutuvia unelmia alkavaan vuoteen! :)

                                


4 kommenttia:

  1. Ihana tarina! :) Meillä täällä taas pienen tauon jälkeen saatu aimo annos uutta puhtia rakennushommiin.. katselinkin tänään kuvia ja mietin että miten sitä on selvitty tänne asti ja näinkin helposti. Paljon riemua uuteen vuoteen ja intoa oman kodin tekemiseen :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Viivi! Riemullista uutta vuotta teidän poppoolle ja intoa rakentamiseen edelleenkin! Mukava olisi nähdä remonttinne edistymistä, teille kun on tulossa niin vekkuli koti. :)

    VastaaPoista
  3. Paljon on mahtunut teidän vuoteen! Täällä odotellaan jo kovasti, milloin teidän upea talonne nousee pystyyn :) Tuosta Onneli ja Anneli-kirjasta piti vielä mainita. Minulla on myös tuo kirja, ja kovasti jo odotan, että lapset vielä vähän kasvaisivat ja pääsisi noita ihania tarinoita heille lukemaan. Toinen suosikki ovat Heinähattu ja Vilttitossu -kirjat :)
    Oikein hyvää uutta vuotta teidän perheelle!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Maria! Aika menee niin vauhdilla, syksyllä tuntui, että kehikon pystytykseen on vielä pitkä matka. Nyt onkin enään muutamia viikkoja jäljellä. Onnelin ja Annelin tarinoista tykkää meillä koko perhe. Kirjojen lukeminen lapsille on mukavaa ja muuttuu koko ajan mukavammaksi myös vanhemmille, kun kirjavalikoimaa voi lasten kasvun myötä laajentaa. :)

    VastaaPoista